GCH tiistailotto

Kävin sitten pelaamassa Grand Casino Helsingin tiistaiturnauksen. Meno oli aika perinteistä eli pakka oli jääkylmä eikä kortteja tarvinnut kovinkaan kauaa kattoa ennenkuin heitti ne pakkaan.

Alkuvaiheessa oli oikeastaan kaksi mainitsemisen arvoista kättä. Sain käteen loppupositiosta AKs, ja aivan edestä tuli normaali 3x bb korotus, vastasin tähän lyömällä all-in jonka alkuperäinen korottaja maksoi ja muut kippasi. Korottajalla oli QQ, joten oltiin hitusen perässä, mutta melko perinteinen flippi kyseessä. Flopista kääntyi QJx, turn x ja river T ja potti kotiin suoralla. Ikävä riveri vihulle, varsinkin kun osui settiinkin, mutta eipä tossa voi kai kummankaan peliä haukkua.

Vähän myöhemmin saan buttonilla käteen TJs ja lyön 3,5x bb, jonka maksaa small blind. Muita ei potissa ole. Floppi on KJx, joista kaksi pataa, itsellä on kädessä herttaa. Small blind panostaa 3/4 pottia, johon olen lähes pakotettu kippaamaan. Todennäköisesti vihu osui kurkoon, taikka omasi vahvan vedon. Oma käteni on kuitenkin heikko kaksiouttinen, joten en riskeeraa turnausta tähän käteen.

Tämän jälkeen alkoi kylmyys, foldailen 83o, 95o, kolme kertaa putkeen 72o, joista yksi suittari. Muutaman kerran kädessä on jokin suht koht hyvä pelikäsi kuten Q9s, taikka vastaava, mutta olen pakotettu foldaamaan kun edellä on jo kaksi pelaajaa all-in tai sinne päin. Viimein kun blindit on puraissut stäkistä ison siivun ja stäkki on ihan syöksykunnossa saan käteeni etupositiosta A7o ja olen pakotettu puskemaan. Button maksaa kädessään AKs ja kun apuja ei tule, jää turnaus siihen.

Turnauksen struktuuri on kyllä tappava. Blindit nousee 20 minuutin välein alkaen 5/10 tasolta. Alku stäkki on 300, joten kovin paljon ei ole varaa pokerin pelaamiseen. Turnausmuoto asettaa tuurin kovin suureen osaan, joka ei tietenkään lämmitä pelaajaa, joka omaa hyvä pokeritaidot. Turnauksen struktuurille ei tietenkään mitään voi ja muita ‘laillisia’ pokerinpeluu paikkoja ei (toistaiseksi) ole, joten toivotaan seuraavalla kerralla parempaa onnea.

Kasinolta kun olin kotiutunut käynnistin nettipokerisession ja iltapalaa syödessä stäkkäsin nauloilla vihun kivasti, joka edesauttoi sitä että sessio päättyi kivasti plussalle kattaen live pelin buyinin sekä parkkimaksut korkojen kera Laughing

Comments

Kunkkusetti vaikeuksissa

Päivityksiä ei olekaan pokerin saralta vähään aikaan ollut, mutta laitetaas nyt yksi käsi näytille kun tämä on loppupeleissä niin hupaisa:

KK: http://www.pokerhand.org/?1654694

Potti ei nyt ihan mahdottoman suuri ole, mutta on tuo vihun peli aika jäätävää. Cold call preflop ja vajaat potilliset makselee. Löin ehkä vähän turhan pikkasen, mutta en usko että tilanne olisi muuttunut mihinkään vaikka olisin työntäny all-in jo flopilta suoraan. No näitä sattuu, mutta huvittavinta koko jutussa on tuo vihun selvitys chatissa parin seuraavan käden aikana (löytyy tuon käsihistorian lopusta)

>>>BrunoDaKid said, “I had a flush and two pair”

Totta kai, meillä kaikilla on usein sekä väri että rattaat.

>>>BrunoDaKid said, “i didnt lead you on”
>>>BrunoDaKid said, “you made the bets”
>>>BrunoDaKid said, “so it was fair”
>>>BrunoDaKid said, “good game thats all”

Niin, mielestäni pelisi olisi oollut vihua ajatellen paljon parempi jos se olisi ottanu tuolla vetokädellään liidin. Tiedä sitten.

>>>BrunoDaKid said, “I get pissed when I lose too so dont feel like your alone”

No onneksi sentään sympatiaa heruu, ettei tarvi tässä ranteita vetää auki

Muuten menee ihan kivasti, rolli kasvaa tasaisesti, joskin varianssi on suurta. Johtunee jokseenkin agressiivisesta pelityylistäni. Ehkä tällä tasolla pärjäisi paremmin kyyläämällä ja tiukalla pelillä, mutta kun tavoitteena on kuitenkin nostaa tasoa ja peliä joutuu kuitenkin isommilla tasoilla avaamaan enemmän, niin parempi aloittaa harjoittelu jo nyt. Oppimassahan tässä ollaan.

Ohimennen mainittakoon, että olen vaihtanut NL50 6max -pöytiin kun rupes nuo täyden pöydän kyyläilyt masentamaan ja tuntuu tuo shorttipöytä paremmin sopivan omaankin pelityyliin. Omahaa on tullut kanssa viime aikoina pelailtua vaihtelevalla menestyksellä. Yleensä kuoppaan teksussa tehdyt voitot jo samana iltana omppu-pöydässä ;)

Ainiin, mainittaakot vielä että “fu” on standardi-moovi vihun vietyä ohivedolla potti ja chattiin tulee “thank you” tai vastaavaa ;)

Comments

Downswing meidän, joka olet pokerihuoneissa

Uskomatonta biittiä taas vaihteeksi. Alkaa usko mennä koko touhuun toisinaan.

AA: http://www.pokerhand.org/?1498531

Naulat katkeaa näin nätisti. Suorakin tuli sitten riveriltä, mutta ei se paljoa auta kun vihulla on täyskäsi

QQ: http://www.pokerhand.org/?1498532

Akat preflop all-in, flopilla ollaan vihun värin vedon ja ylikorttien takia varmaan aika tasoissa, turnilla reippaasti edellä ja riverillä ollaankin sitten perässä.

Q5s: http://www.pokerhand.org/?1498549

Noh, mitäs tähän nyt sanoisi. Vihulla oli noteseissa, että täysi fisu ja niinpä näyttää olevan. Valehtelematta prosentit oli flopilla mulla 90% / 10%. Mutta kuinkas kävikään.

JJ: http://www.pokerhand.org/?1498569

Ja vihu vetää väriä maailman tappiin asti hinnalla millä hyvänsä. Pakkohan sen on osua.

AQo: http://www.pokerhand.org/?1500861

Gutarit osuu aina. Ei vaan pysty.

TJo: http://www.pokerhand.org/?1500866

Kärkipari ja olen satavarma että edellä ollaan ja vihulle osuu sekä turn että river.

TJo: http://www.pokerhand.org/?1500865

Keskipari ja vihu maksaa flopilla betsin. Ajattelin, että ehkä se värin mahdollisuus säikäytti vihun, mutta sielläpä olikin värin osunut veto.

QQ: http://www.pokerhand.org/?1500871

En tiedä sitten oliko hyvä foldi, mutta olin aika varma että siellä on kunkut tai naulat vastassa.

JJ: http://www.pokerhand.org/?1500873

Vähän ajan päästä edellisestä kädestä olisi pitänyt uskoa että siellä on oikeasti isompi käsi. Hyvin usein kyllä viime aikoina näissä ollut vastassa AK, joka on sitten coin-flip. Taskupari on hitusen edellä, mutta tuppaan häviämään nämä nykyään aina. Toisaalta jos itellä on AK kädessä niin häviän myös silloin aina. ;)

AKo: http://www.pokerhand.org/?1500884

Tässä esimerkki AK-kädestä. Riverin pusku on vähän typerä, mutta ajattelin, että ehkä siellä kuitenkin oli veto käsi vaan eipä ollut.

Tähän perään vielä kaksi harvinaisuutta:

AK: http://www.pokerhand.org/?1498666

C-bet flopilla, johon vihu puskee kalkut keskelle. Ajattelen ehkä siellä on veto ja maksettavaa ei kuitenkaan ole kovin paljoa, joten maksat. Runner-runner täyskäsi ja potti kotiin.

34s:http://www.pokerhand.org/?1498926

Otan potin “hallintaan” preflop korottamalla. Vihu maksaa ja flopista mulle pohjapari sekä värin veto. Korotan ja vihu maksaa. Turnilla syntyykin sitten toimintaa ja pusken vihun reraisen jälkeen kalkut keskelle puolitiltissä. Riveriltä ei tule väriä, joten olen valmis luovuttamaan potin kunnes kortit käännetään. Vihu näyttä JQo ja potti mulle kolmosparilla. Käsittämätön juttu. Vihu maksoi flopilla ylikorteilla ja turnilla gutarilla koko stäkkinsä.

Tässä oli nyt jäävuoren huippu noista ohivedoista ja tappiokäsistä. Viimeisimmän tappiosession jälkeen kävin pikkuomppupöydässä räiskimässä ja sain tuplattua siellä stäkkini “täky vs. isompi täky” -taistelussa ;) Näin se vaan menee.

Mainittakoot, että avasin tilin Pokerheavenille deposit-bonuksen ja rakebackin kera. Jonkin verran yrittäny pelata siellä, mutta softa on niin käsittämättömän paska että ei vaan pysty. Muutamia asioita mitkä kalvaa:

  1. Nappuloihin erittäin vaikea “osua”. Jostain syystä pitää klikata, ei esim. BET-nappulassa vaan nimenomaan sitä BET-tekstiä siinä nappulassa. Tähän osuminen onkin sitten toinen juttu vaikka pelaankin lähes selvinpäin. Ainakin useimmiten.
  2. Betsin asettaminen ei onnistu. Rullahiiren rulla ei toimi.
  3. Kortit puoliksi piilossa pöydässä, joten joutuu tihrustaa omia kortteja.
  4. Pöytien kokoa ei voi muuttaa
  5. PokerOffice ei toimi, PokerTracker valittaa jostain virheestä
  6. Vähän pelaajia
  7. Pöydät täynnä ja pitkät jonot

Pöydät sen sijaan pikkutestailujen jälkeen on vaikuttaneet paistikkailta. Floppiprosentit huitelee jossain neljänkympin tietämilla. Täytynee siis vielä ainakin koittaa sopeutua.

 

Loppuun vielä pikku softavinkki: Pikku softa joka auttaa lyömään oikean kokoisen betsin. Softana on AutoHotkey ( http://www.autohotkey.com/) ja siihen valmis skripti BetPot ( www.overcards.com/wiki/moin.cgi/BetPot ). Hiiren keskimmäisellä klikillä potillinen ja oikeanpuoleisella 3/4 -pottia. Hienosäätö rullalla. Toimii usealla saitilla. Suosittelen.

Listää Pokeriaiheisia AutoHotkey-skriptejä täältä: http://www.overcards.com/wiki/moin.cgi/AutoHotKey

Comments

Taste of the downswing

Se on täällä taas. Downswing nimittäin tai mikä ikinä se sitten onkaan kun otat dunkkuun isosti korteilla kuin korteilla. Seuraavassa pahimmat/parhaimmat.

ATs: http://www.pokerhand.org/?1472404 $31,75

Vihun maksettua flopin rereissu ja checkattua turni, ajattelin vain maksaa mahdollisen riverin betsin, koska todennäköisesti oltiin jäljessä. Oishan siellä saattanut olla vaikka kunkut tai akatkin, vaan ei ollut. Melko halvalla pääsin kuitenkin

AA: http://www.pokerhand.org/?1472410 $57,50

Naulat, melko standardi peli ja flopista tulee sairas harava.

AK: http://www.pokerhand.org/?1472412 $42,25

Kun preflop vihu välistä vain maksaa kylmänä kaksi betsiä voidaan olla lähes varmoja, että siellä on naulat. Tai kunkut. Tästä kädestä pitäisi oppia sen verran että check-fold olisi ollut se oikea linja.

99: http://www.pokerhand.org/?1472418 $25,25

Tietenkin se naula osu vihulle.

QT: http://www.pokerhand.org/?1472419 $23,75

Second-barrelinkin vihu maksoi, joten turha kait riehua enää riverillä vaikka betsi olikin hävyttömän pieni.

QQ: http://www.pokerhand.org/?147242 $82,55

Ylipelatut akat, kai. Ajattelin tuossa, että ehkä se vetää väriä, mutta valmis settihän se siellä.

AQ: http://www.pokerhand.org/?1472426 $99,15

Tästä näen varmaan painajaisia loppuiän. Vihulla naula kiinni pikku kikkerillä ja osuu runner-runner suoraan.

Tossahan noita, lukemattomia hävittyjä potteja olisi vielä tarjolla.

Comments

Perl recursive search & replace

Joka ikinen kerta kun pitää muuttaa useammasta tiedostosta kertalaakista tekstijono toiseksi, kuluu aikaa parametrien arpomiseen ja muuhun säätämiseen kun ei heti tule mieleen oikeaa syntaksia. No tässä se nyt on niin löytyy jatkossa helposti.

find ./ -exec perl -p -i -e ’s#original_string#newstring#g’ {} \;

Tapojahan on sata miljoonaa muutakin, mutta tämä on nyt osoittautunut toimivaksi.

Comments

Fisustelua

Parit sessiot taas takanapäin ja lupasin ilmoitella kun kilon raja on rikottu: Nyt on kilon raja rikottu. Muutama erittäin paistikas potti auttoi kyllä tässä hommassa.

0h32min $52,55

44: www.pokerhand.org/?1400745 $101,6

Pohjasetillä ja vihu vetää taas väriä hinnalla millä hyvänsä. Onneksi ei osu.

1h38min $34,3

T9s: www.pokerhand.org/?1400749 $48,25

Fisuttelin ja maksoin riverillä saakka kärkiparilla ja huonolla kikkerillä.

34s: www.pokerhand.org/?1400756 $44,3

Pikkusuittari vs. AK. Osun väriin.

K7s: www.pokerhand.org/?1400763 $26,50

Taas osuu väriin.

JJ: www.pokerhand.org/?1400768 $81,20

Turpaan tulee ja tukka lähtee. Flopilla c-bet tuntui jotenkin omituisen kokoiselta, joten päätin kokeilla onko siellä mitään vastusta. Vihu maksaa ja saan värin vedon jätkien tueksi. Vihulla on stäkkiä niin vähän jäljellä, joten kippaaminen ei tule kysymykseenkään. Instacall ja vihun kunkut kestää.

0h16min $52,55

AA: www.pokerhand.org/?1400730 $71,75

Vihu puskee kalkut keskelle, joten ei tarvitse kuin maksaa. Naulat kestää.

Näyttäisi tämä wordpress jollain lailla bugaavan kun aiemmasta postista puuttuu muutama entry vaikka ne tuolla editissä näkyy aivan selvästi. Täytyisi tutkia kun joutaisi.

Edit: Korjattu :)

Comments

Pokeripäivitys

Muutama käsi taas tullut pelattua ja laitetaas tänne ne mielenkiintoisimmat.

1h17min $20,75

JTs: http://www.pokerhand.org/?1393623 $37,50

Floppaan värin ja turnilta tulee neljäs hertta pöytään.

89s: http://www.pokerhand.org/?1393630 $22,50

Päistä avoin suoran veto, joka ei kuitenkaan osu.

1h3min $23,8

AJo: http://www.pokerhand.org/?1393635 $55,05

Floppaan kärkiparin ja vihu rattaat. Saan värin riveriltä ja vedän ohi.

AKo: http://www.pokerhand.org/?1393639 $39,4

Preflopin reissun jälkeen potti sökötetään minulle ja koitan c-betillä varastaa potin. Törmään check-reissuun ja maksettavaa jää niin vähän, ettei siihen oikein voi foldata. Turnin kuningas ei pelasta sillä vihu on flopannut quadsit. Onni onnettomuudessa, että vihu oli short stack.

JJ: http://www.pokerhand.org/?1393647 $60,25

Vihulla taskuseiskat ja lopputuloksena molemmilla väri. Jätkähai isompi joten ship it!

1h10min $26,55

JKo: www.pokerhand.org/?1393655 $86,25

Aaseilen session aluksi stäkkini roskakädellä vihun settiä vastaan.

AA: www.pokerhand.org/?1393670 $31,75

Naulat tuo helpotusta, vihu veti ilmeisesti väriä. Oli pieni ajatus tuossa riverillä, että vihulla olisi kiinni vaikka akka ja saisin lyöntini näyttämään ryöstöltä epäonnistuneen värinvedon jälkeen.

99: www.pokerhand.org/?1393674 $38,5

Flopilta ei osumia vaan suoran väliin veto. Floattaan flopin ja osunkin settiin.

66: www.pokerhand.org/?1393681 $74,1

Setti ja turnilta täyskäsi. Vihu vetää kuollutta, mutta kyllä on niin käsittämätön peli suoran vedolla.

1h26min $96,65

66: http://www.pokerhand.org/?1393685 $86,45

Osun settiin ja vihu vetää väriä eikä osu.

AKo: www.pokerhand.org/?1393690 $104,35

Sama vihu ja taas boardissa inhottava patavärin mahdollisuus. Fisuilen ja maksan riverille saakka ja vihu näyttää kunkut. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt flopilla puskea ehdottomasti.

Comments

Pokeria ->16.8.2007

Viime aikoina on ollut kuivaakin kuivemmat pelisessiot. Vaikka olen pelannut melko löysästi, niin silti kippailin kortteja pois enemmän kuin aikoihin. Loppujen lopuksi sessiot on jääny plussalle vaikka välillä välillä on näyttänytkin pahalta.

2h39min +68,8

Pitkä sessio pöydässä jossa oli toimintaa erittäin vähän. Lopulta sitten sattui pari hyvää kättä, joilla session siirtyikin plussalle.

88: http://www.pokerhand.org/?1380111 $12.25

J2o: http://www.pokerhand.org/?1380112 $16.75

AA: http://www.pokerhand.org/?1380114 $68.95

Naulat, vihu oli monta kertaa jo maksanut mun preflop-reissun ja foldannu c-bettiin. Kuvitteli ilmeisesti että olen taas tyhjällä liikenteessä ja ylipelasi ison taskuparinsa.

JJ: http://www.pokerhand.org/?1380113 $51.25

Heti naulojen perään jätkät, johon vihu pistää melko ison overbetin mennen all-iniin.  Hetki piti pohtia, mutta maksoin kuitenkin.

AK: http://www.pokerhand.org/?1380120 $11.75

1h46min -43,3

Tämä sessio menee sitten päin helvettiä jo alusta saakka. 

A7o: http://www.pokerhand.org/?1380132 

En kyllä milään uskonut vihun väriin. Pelkäsin vähän tuota huonoa kikkeriä, mutta olinkin näköjään johdossa, kunnes vihuu saa riveriltä ilmaiseksi värinsä täyteen. Tässä on kyllä sen verran monta kertaa nähty, että monstereilla vain maksetaan flopilla ja sitten turnilla isketään ja sitä vähän tässäkin pelkäsin. 

KJs: http://www.pokerhand.org/?1380186

Tässä sitten toinen katastrofi. En yleensä harrasta tälläistä, mutta nyt oli riidit aika vinossa. Kuvittelin että vihulla on perus c-bet jollain roskalla, mutta tällä kertaa siellä olikin täydellinen osuma. Rereissulla olin jo oikeastaan korviani myöten kiinni potissa, joten ei jääny vaihtoehdoksi kuin maksaa. No yllätys yllätys, ettei se osunu. 

1h42min -16$

KJo: http://www.pokerhand.org/?138640 $21,50

AJo: http://www.pokerhand.org/?1386409 $51,0

KK: http://www.pokerhand.org/?138641$32,50

Kunkut kräkätään nätisti kasiparilla, vihu osuu runner-runner suoraan. Rahat keskelle flopilla. 

1h42min +16,95 

KK: http://www.pokerhand.org/?1386416 $49,50

KQo:  http://www.pokerhand.org/?1386418$19,75

QQ: http://www.pokerhand.org/?138642 $18,25$

JTs: http://www.pokerhand.org/?1386423 $27,75 

1h29min +61$

JJ: http://www.pokerhand.org/?1386424 $14,75 

JTs: http://www.pokerhand.org/?1386426 $13,50

QJs: http://www.pokerhand.org/?1386428 $41,50

ATs: http://www.pokerhand.org/?1386433 $73,30

AQ: http://www.pokerhand.org/?1386435 $16,75

1h25min +19,8$ 

Jostain syystä käsiä tästä sessiosta ei saa ulos PokerOfficesta. Parempi tuuri ensi kerralla. 

Comments

Pokeri -> 14.8.2007

Taas on jääny pokerit vähemmälle vaikkakin joitakin sessioita onkin pelattu. Pokerofficen käsien tallennus tökki jossain vaiheessa pahasti, mutta nyt sekin näyttäisi korjaantuneen. 

13.8.2007 1h +37,4$

22: http://www.pokerhand.org/?1368796

Foldaamisen jälkeen turnilla harmitti, mutta kun näin vihun kortit niin ei harmittanut enää. 

JQ: http://www.pokerhand.org/?1368798 

Ilmeisesti vihu luuli bluffiksi

JQ: http://www.pokerhand.org/?1368802

9.8.2007 1h +80,75$

AA:  http://www.pokerhand.org/?1368787

Session ainoa action-käsi.  AA vs KK.

7.8.2007 1h30min -42,3$ 

88: http://www.pokerhand.org/?1368764 

Taskukasit ja suoranveto, hirveetä aaseilua.

Q8s: http://www.pokerhand.org/?1368773 

Suora vs. isompi suora.

K4s: http://www.pokerhand.org/?1368779 

Väri vs. isompi väri 

55: http://www.pokerhand.org/?1368783 

Olen aasi

AJ: http://www.pokerhand.org/?1368786 

Olen aasi 

2.8.2007 1h8min  +41,9 

QK: http://www.pokerhand.org/?1368752 

AJ: http://www.pokerhand.org/?1368755 

KQ: http://www.pokerhand.org/?1368758 

77: http://www.pokerhand.org/?1368760 

Tässäpä näitä, ei oikein kommentteja irronnut kun ei muista noista käsistä tarkemmin. Pelit sujuneet kohtalaisesti. Oikeastaan olen kaksi sessiota kuopannut aika huolella, mutta sitten muilla sessiolla paikannut vauriot, joten rolli on suht koht samoissa kuin aikasemmankin blogientryn aikoihin. Koitan parantaa tapani ja raportoida useammin sekä muistakin aiheista kuin pokerista :)

Edit: Kasvukäyrä 

Comments

Pokeri -> 30.7.2007

Viime aikoina jäänyt pokerinpeluun raportointi väliin, mutta tässä tulee muutama olennainen sessio. Jätin pois sessiot joissa ei suurta muutosta rollin kokoon ollut.

25.7.2007 1h30min +120$

89o: http://www.pokerhand.org/?1314449 

87s: http://www.pokerhand.org/?1314452

KK: http://www.pokerhand.org/?1314454

ATs: http://www.pokerhand.org/?1314456

AA: http://www.pokerhand.org/?1314457 

Perusaction nauloilla, vihukaan ei ilmeisesti osunut väriin.

JJ: http://www.pokerhand.org/?1314460

Taskupari ja flopista yksi ylikortti. Pusken vihun reissuun koska luulen sen olevan ryöstöaikeissa. Jokirotta pelastaa päivän. 

JTo: http://www.pokerhand.org/?1314463

Älä slowaa settiä ja jos korotat betsiin, niin korota kunnolla. 

AKs: http://www.pokerhand.org/?1314466

Flopista rattaat ja vihu maksaa ässällä ja huonolla kikkerillä loppuun saakka. Riverin betsi 2/3 pottia vaikka vihu tuskin olisi foldannut potilliseenkaan. 

29.7.2007 30min +60$

KTs: http://www.pokerhand.org/?1314472 

Kärkipari ja värin veto. Vihulla olikin flopista jo valmis suora. Onneksi väri osuu.

KTs:  http://www.pokerhand.org/?1314475

Tässä näkyy mielestäni esimerkki siitä mitä hyötyä on reissata preflop useita käsiä. Vihut eivät tiedä mitä pitelet käsissäsi.

56s:  http://www.pokerhand.org/?1314477

Tämä perustus kyllä pitkälti riideihin vaikka melkoin gambler-moovi onkin (ainakin omasta mielestä). Vihut oli pöydässä maksaneet betsejä vedoilla. Päätin sitten rattailla puskea ilut keskelle ja sehän kannatti. 

Tällä kertaa näin. Pelisessiot on yleensä iltasella ja kestää yhdestä kahteen tuntiin. Viime aikoina tappiollisia sessioita on ollut melko vähän ja nekin on jääneet muutamiin kymppeihin miinusta. Rolli on tällä hetkellä alle tuhat dollaria, ilmoitan kun tonnin rajapyykki on ylitetty… tai sitten kun olen katki ;) Kasvukäyrä näyttää hyvää suuntaa ylöspäin

 

Comments

« Previous entries